Elokuvakirja

Tartunta (2011)

2011-11-06T12:51:00.000+02:00

USA
Steven Soderbergh

Tartunta (eng. Contagion) on vakuuttava jännitysdraama superviruksen etenemisestä. Steven Soderberghin ohjaaman elokuvan lähestymistapa on realistinen ja koruton, ja tästä kumpuaa myös elokuvan jännitys. Kaikki tuntuu siltä kuin se voisi tapahtua oikeastikin - onhan meillä tuoreessa muistissa SARS, lintuinfluenssa ja H1N1.

Hämmentävää elokuvassa on niminäyttelijöiden määrä. Mukana on mm. Matt Damon, Gwyneth Paltrow, Jude Law, Kate Winslet, Lawrence Fisburne. Jokaisella edellämainituista on melko yhdenvertainen rooli, sillä Soderbergh kutoo koko ison juonikuvion näiden keskeisten ihmisten ympärille. Damon on suojeleva isä, Paltrow tartunnan saanut vaimo, Law aktivistibloggari, ja Winslet & Fisburne lääkäreitä jotka yrittävät taklata viruksen leviämistä.

Tartunnasta on vaikea keksiä mitään parannettavaa. Elokuva etenee lineaarisesti ja kertoo uskottavan tarinan. Mitään ylimääräistä säikyttelyä ei ole mukana, vaan katsojan kiinnostus perustuu ennemmin uskottavaan kerrontaan. Musiikki ja kuvaus tukevat valittua linjaa. Visuaalinen ilme hoidetaan ilman suurempaa hehkutusta tai "zombie-meininkiä", johon tämän tyyppiset elokuvat silloin tällöin sortuvat.

Kokonaisuutena tartunta on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista leffoista.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 9

Tunnelma: 9

Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 8.9

Contagion IMDB:ssä

Le Havre (2011)

2011-09-20T22:08:00.002+03:00

Suomi / Ranska
Aki Kaurismäki

Le Havre on Aki Kaurismäen uutuuselokuva, joka keskittyy kuvaamaan laittomaan siirtolaisuuteen liittyviä ongelmia hyvin minimalistisella ja ihmisläheisellä tavalla. Juonikuvio punotaan siirtolaispojan ja ranskalaispariskunnan ympärille. Erityisesti tarina keskittyy kengänkiillottaja-Marcelin ja pakolaispoika-Idrissan väliseen kohtaamiseen. Muita keskeisiä henkilöitä ovat Marcelin sairastava vaimo sekä tummiin pukeutuva klassinen etsivähahmo. Klassista Kaurismäkeläistä kurjuutta siis tiedossa.

Elokuva on ehtinyt jo saada lukuisia ansioita. Cannesin festivaaleilla se oli kilpailusarjassa ja ansaitsi siellä muutaman erityismaininnan. Le Havre on valittu myös edustamaan Suomea seuraavassa Oscar-mittelössä ulkomaisten elokuvien sarjassa. Odotukset olivat siis korkealla kun astelin teatterisalin pimeyteen.

Elokuva poikkeaa Kaurismäen tuotannosta sijoittumalla Ranskaan ja puhuttu kielikin on luonnollisesti sikäläistä. Tämä ei estä Kaurismäkeä käyttämästä luottonäyttelijäänsä Kati Outista (Marcelin vaimo), joka osaa elokuvassa käytettävän kielen varsin hyvin. Outisen hahmo elokuvassa on itse asiassa syntyperäinen ranskalainen, siinä missä toinen suomalaisnäyttelijä Elina Salo taas esiintyy muualta tulleena kahvilanpitäjänä. Muissa rooleissa nähdään André Wilms, Jean-Pierre Darroussin ja Blondin Miguel.

Elokuvan ranskalaismauste vaikuttaa selvästi Kaurismäkeläisen dialogin sisältöön. Tietty minimalistisuus dialogissa on vielä läsnä, mutta Le Havressa hahmot vaihtavat välillä jopa turhanpäiväisiä ajatuksia ihan eri tahtiin kuin ohjaajan leffoissa on totuttu. Tämä ei sinällään häiritse, mutta itselleni Kaurismäen tyyli on usein ollut ”se juttu”. Kaurismäen kädenjälki näkyy dialogin ja tarinan lisäksi vahvasti myös kuvauksessa ja musiikissa. Ympäristö on rapistunutta, ihmiset köyhiä, autot 70-80 luvulta, ja radiossa soi iskelmä ja rautalanka. Tunnelma on siis kohdillaan. Bonuksena kannattaa bongata alun linkitys Kaurismäen edelliseen elokuvaan, sekä muutama Suomi-viittaus.

Odotetuista ansioistaan huolimatta elokuva oli minulle lievä pettymys. Le Havresta löytyivät kyllä ohjaajan aiemmista leffoista tutut mausteet, mutta se oli juoneltaan jopa liian suoraviivainen ja ennalta arvattava. Tästä syystä puolentoista tunnin elokuva tuntui parituntiselta. Sympaattisen sanomansa sekä perusvarman tunnelmansa puolesta Le Havre ottanee kuitenkin paikkansa Kaurismäen uuden tuotannon yhtenä keskeisenä teoksena – varsinkin kansainvälisesti.

Tarina: 7
Näyttely & hahmot: 9

Tunnelma: 9

Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 8.3

Le Havre IMDB:ssä

Conan the Barbarian (2011)

2011-08-29T12:55:00.004+03:00

USA
Marcus Nispel

Conan the Barbarian jatkaa uudelleenfilmatisointien viimeaikaista aaltoa suoraviivaisella ja action-pitoisella fantasiatarinalla. Arnold Schwartzeneggerin tähdittämään vuoden 1982 alkuperäisteokseen verrattuna uusi elokuva on varsin erilainen. Juonta on viety suoraviivaisempaan suuntaan ja toimintaa lisätty huomattavasti. Lisäksi pakollinen ja tässä tapauksessa melko hyödyntämätön 3D on mukana kuvioissa.

Pärjääkö uusi leffa sitten alkuperäiselle? Vastaus on kyllä ja ei, riippuen näkökulmasta.

Arskan korvaajana toimii eri TV-sarjoissa (mm. Baywatch) pullistellut Jason Momoa. Roolisuoritus on Arnoldia yrmeämpi ja täten aiemman elokuvan tahaton koomisuus puuttuu kokonaan. Tässä mielessä roolia voi ajatella onnistuneeksi ja erilaiseksi, vaikkakin hieman yksiulotteiseksi. Muut roolit ovat perussuorituksia, jotka eivät jätä suurempia muistijälkiä katsojalle hyvään tai huonoon suuntaan.

Mitä toimintaan ja efekteihin tulee, elokuva on luonnollisesti mennyt alkuperäisteoksesta eteenpäin. Kallonmurskauksen näyttävyyden lisäksi taistelujen määrää on lisätty huomattavasti. Jollekin yleisölle tämä varmasti toimii, mutta muita taas häirinnee juonen jääminen taka-alalle. On mukana toki noituutta, isänmurhan kostoa ja barbaarifilosofiaa - mutta valitettavan vähän. Tässä onkin uutuuselokuvan suurin heikkous.

Puutteistaan huolimatta elokuva on suhteellisen viihdyttävä tapaus. Klassikkoaineksia tässä keitoksessa ei ole, mutta aivot teatterin aulaan jättämällä saa pari tuntia kulumaan nopeasti. Jatko-osaa ei taida olla luvassa, eikä sellaista välttämättä jää kaipaamaankaan.

Tarina: 6
Näyttely & hahmot: 7

Tunnelma: 8

Kuva & ääni: 9
Kokonaisarvosana: 7.2

Conan the Barbarian IMDB:ssä

Apinoiden planeetan synty (Rise of the Planet of the Apes)

2011-08-21T22:22:00.003+03:00

USA
Rupert Wyatt

Apinoiden planeetan synty (eng. Rise of the Planet of the Apes) on esi-osa apinoiden planeetta -elokuvasarjalle, joka filmattiin alunperin 60- ja 70-luvulla. Elokuvien inspiraationa toimi ranskalaikirjailija Pierre Boylen romaani, joka oli mielenkiintoinen filosofinen ajatusleikki ihmisyydestä ja älykkyydestä. Siinä missä vanhat tarinan osat olivat maskeerauksen ja juonenkuljettelun taidonnäytteitä, on uudempi osa enemmän suoraviivainen tietokoneanimaatiota hyödyntävä, toiminnallinen scifi-elokuva.

Tarina on perusvarmaa tavaraa - se keskittyy kuvaamaan eräänlaista kasvukertomusta, joka lopulta karkaa käsistä. Elokuvaperinteessä tätä kaavaa noudattavat varsin monet elokuvat, viimeisimpänä esimerkkinä vaikkapa Splice. Tarina on varsin ennalta-arvattava, mikä ei sinällään ole yllätys kun kyseessä on tunnetun leffasarjan esiosa. Jotain lisäkoukkuja olisi toisaalta voinut olla mukana, sillä tällaisenaan elokuvassa mennään melko suoraviivaisesti alusta loppuun. 15 lisäminuuttia ei olisi tässä tapauksessa tuntunut missään.

Yleisesti ottaen juonessa ei ole tärkeintä välttämättä lopputulos - joka on lähes jokaisen tiedossa kuitenkin - vaan jännityksen rakennus. Tässä elokuva onnistuu varsin hyvin, ottaen huomioon että keskeiset näyttelijät ovat tietokoneanimoituja apinoita. Tämä edustaakin ehdottomasti leffan vahvaa puolta. Elokuvan alussa silmä havaitsi keinotekoisuutta nuoressa Caesarissa (pääosaa "esittävä" apina), mutta loppupuolella tuntui kuin olisi seurannut ihmisnäyttelijöitä. Tämä ei tietenkään ole sattumaa, vaan edistyksellistä teknologiaa, jossa näyttelijän eleitä ja ilmeitä yhdistetään animointiin Avatar-elokuvan tyylillä. Ihmisnäyttelijöissäkään ei ole mitään erityistä vikaa (pääosissa James Franco ja Freida Pinto), mutta tässä elokuvassa huomio kiinnittyy itseoikeutetusti apinoihin.

Olen lähes varma, että elokuva saa jatkoa useamman osan verran. Luulen myös, että jatko-osissa päästään käsiksi vielä syvemmälle alkuperäisen saagan tunnelmaan. Ja hyvä niin, jos tällä tavalla saadaan uusi sukupolvi katsojia apinoiden planeetalle.

Tarina: 8
Näyttely & hahmot: 8

Tunnelma: 9

Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 8.3

Rise of the Planet of the Apes IMDB:ssä

Splice

2011-05-03T17:03:00.000+03:00

USA
Vincenzo Natali

Splice on elokuva, joka herättää tunteita. Mukana on inhoa, hämmennystä, ihastusta ja pelkoa. Samanaikaisesti inhimilliset ja vieraat olennot ovat olleet mukana Scifi-kuvastossa pitkään (esim. E.T. & Predator). Splice keskittyy kuitenkin inhimillisen ja vieraan sekoittamiseen monia lajityyppinsä edustajia hanakammin, sillä se keskittyy kokonaisen kasvutarinan kuvaamiseen. Tämä asia on elokuvan selkeä vahvuus, mutta toisaalta myös haaste.

Adrian Brody ja Sarah Polley hyörivät elokuvan tutkijapariskuntana, joiden elämään sekoittuu varsin intiimisti kokeiluksi tarkoitettu geenimuunneltu olento, joka yllättäen alkaa kehittymään vauhdilla. Olennon kasvaessa saa se yhä enemmän inhimillisiä piirteitä - aikuisuuden kynnyksellä se muuntuu lähes ihmiseksi. Nuorta "naista" näyttelee loistavasti suurelle yleisölle tuntematon Delphine Chanéac. Roolisuoritus pitää sisällään sopivasti herkkyyttä, hämmennystä ja koko ajan tuntematonta, vierasta uhkaavuutta.

Elokuvassa on käytetty aitoa näyttelytyötä, joka on yhdistetty taidokkaasti tietokoneanimaatioon. Mitään keinotekoisen näköistä ei ole havaittavissa varsinkaan Delphinen esittämässä aikuistuneessa hahmossa. Elokuvalle voikin antaa visuaalisesta - puistattavasta ja ihastuttavasta - ilmeestään täyden kympin.

Splicen heikkoutena voi pitää liian kunnianhimoisen kokonaisuuden tavoittelun. Elokuvassa riittää yllätyksiä, ja osa niistä tuntuu melko epärealistisilta. Loppupuolella mennään asioissa eteenpäin, että heikompaa hirvittää ja kyynisempää naurattaa. Tästä puutteesta huolimatta elokuva on melko onnistunut kokonaisuus, joka pyörii mielessä vielä katsomista seuraavana päivänä.

Tarina: 7

Näyttely & hahmot: 7

Tunnelma: 8

Kuva & ääni: 10

Kokonaisarvosana: 7.6

Splice IMDB:ssä

The Experiment

2011-03-04T12:04:00.002+02:00

USA
Paul Scheuring

The Experiment perustuu 70-luvulla Stanfordissa tehtyyn psykologiseen kokeeseen, sekä aiempaan aiheesta kertovaan saksalaiseen elokuvaan Das Experiment (2001). Kyseessä on asetelma, jossa ryhmä koehenkilöitä jaetaan vartijoihin ja vankeihin. Rooleissa pysyminen varmistetaan rahallisella palkinnolla, joka on luvassa jos tiettyjä sääntöjä noudatetaan ja kaikki osallistujat pysyvät mukana kokeelle määritellyn ajan loppuun asti.

Kun ihmiselle annetaan perusteetonta valtaa, ei jälki ole välttämättä eettisesti kestävää. Tämä kävi selväksi Stanfordin koeasetelmassa ja tulee selväksi myös The Experimentissä. Lähtökohtaisesti kasassa on siis ainekset varsin mielenkiintoiselle psykologiselle trillerille, semminkin kun tapahtumilla on tosielämätaustaa.

Pääosia tähdittävät Adrien Brody ja Forest Whitaker. Molemmat hoitavat roolinsa erittäin hyvin. Varsinkin Whitakerin suoritus on loistava - ulkoisesti leppoisasta ja rauhallisesta hahmosta kuoriutuu elokuvan aikana jotain ihan muuta. Muu näyttelijäkunta jääkin sitten pitkälti taka-alalle.

Heikko lenkki elokuvassa on sen juoni. Sinänsä loistava asetelma menee pieleen liiallisessa kiirehtimisessä. Ryhmädynamiikan ja vallan (väärin)käytön kehittyminen on epärealistisen nopeaa. Vaikka elokuva perustuukin tositapahtumiin, tuntuvat tapahtumat välillä töksähtäviltä ja epäuskottavilta. Kiireettömämpi käsittely olisi mahdollistanut jännityksen kumuloituvan rakentamisen nyt toteutetun tempoilevan toteutuksen sijaan. Tuntuukin siltä, että elokuvassa on vain juonta suoraan eteenpäin vieviä kohtauksia, ja riittävä syvyys jää täten puuttumaan. Tämä on sääli, sillä alkuasetelma ja näyttelijäresurrsit huomioiden olisi ollut mahdollisuus paljon parempaan.

Tarina: 6

Näyttely & hahmot: 7

Tunnelma: 6

Kuva & ääni: 6
Kokonaisarvosana: 6.3

The Experiment IMDB:ssä

Zombieland

2011-02-23T10:43:00.002+02:00

USA

Ruben Fleischer

Kun leffa alkaa Metallican "For whom the Bell Tolls" -biisillä ja ruudullä pyörii näyttävästi hidastettua Zombi-mellastusta, on elokuva yleensä todella hyvä tai lopulta suuri pettymys.

Tässä tapauksessa kyse oli onneksi ensimmäisestä. Zombielandista on moneksi - elokuva on samaan aikaan viihdyttävä, jännittävä ja näyttävä. Peruskuvio on sama kuin missä tahansa zombie-elokuvassa eikä elokuva tuo tällä saralla mitään uutta. Kuten melkein aina, kyse on selviytymisestä. Omaperäisintä elokuvassa on lopulta tasaisen hyvä toteutus. Toisin kuin monet genreveljistään, Zombieland ei muutu tylsäksi ammuskeluksi missään vaiheessa, kiitos riittävän mielenkiintoisen juonen ja hahmogallerian.

Näyttelijätyö toimii perusvarmasti. Päähenkilönä heiluu hintelä Jesse Eisenberg (tuttu mm. Social Networkin pääosasta), joka on luonut aukottoman järjestelmän zombielandissa selviämiseen. Woody Harrelson puolestaan on "vakuuttava" zombienlahtaaja. Lisäksi draaman kaarta sekoittavat sisarukset (Emma Stone & Abigail Breslin). Erityismainintana Bill Murray cameoroolissaan.

Elokuvan ääni- ja kuvamaailma korostaa osittain kieli poskessa tehtyä, mutta silti erittäin laadukasta kokonaisuutta. Musiikki ja muu äänimaailma toimivat 5.1 kokoonpanolla jykevästi. Visuaalisella puolella käytetään paljon hidastuksia ja muita pieniä jippoja. Tarkka ja kaunis kuva vaatii kuitenkin mahdollisimman ison ruudun.

Kokonaisuudessaan Zombieland on yksi parhaita genren leffoja mitä olen nähnyt. Elokuva välttää zombileffojen useimmat tyypilliset ongelmat, kuten monotoniseksi muuttuvat räiskinnän ja ontoksi jäävät hahmot. Tästä syystä leffan voi huoletta katsoa jopa genremieltymykset tyypillisesti ylittävässä seurassa.

Tarina: 8

Näyttely & hahmot:8

Tunnelma: 8

Kuva & ääni:10
Kokonaisarvosana: 8.2

Zombieland IMDB:ssä

Iron Man 2

2010-12-29T10:32:00.001+02:00

USA

Jon Favreau

...I am Iron Man! Tony Starkin (Robert Downey Jr.) kaksoiselämä liikemiehenä ja rautamiehenä tuli selväksi jo ykkösosassa sekä katsojalle että leffan "maailmalle".

Jatko-osa alkaa siitä, mihin edellinen jäi. Tämä on monesti hyvä asia jatkuvuuden kannalta. Tässä tapauksessa homma ei toimi ihan niin hyvin. Osa rautamiehen kiehtovuudesta nimittäin katoaa.

Elokuva kertoo hyvin pitkäli Starkin narsistisesta eetoksesta pelastaa maailma (lue: USA), sekä matkan varrella kasautuvista ongelmista. Yleisesti ottaen tämä on viihdyttävää, mutta efektitykitystä suurempia elokuvallisia arvoja ei ole tarjolla.

Näyttelijätyö ja roolitus ovat hyviä, mutta erikoisia suorituksia ei nähdä. Ainoastaan Scarlet Johansson jää mieleen, mutta muista kuin näyttelyllisistä ansioista. Musiikista vastaa monin osin AC/DC, joka nakuttaa varmasti pisteet kotiin tälläkin foorumilla. Toisaalta ja valitettavasti Sabbathin "Iron Man" -biisiä ei kuulla - ei edes lopputeksteissä.

Tarina: 5

Näyttely & hahmot: 6

Tunnelma: 6

Kuva & ääni: 9

Kokonaisarvosana: 6,00

Iron Man 2 IMDB:ssä

Machete

2010-10-29T21:21:00.007+03:00

USA

Ethan Maniquis & Robert Rodriguez

Machete on vuoden 2010 elokuvatapaus. Ylivoimaisesti.

Ai miksikö? Machete on kaikkea mitä viihdyttävältä toimintaelokuvalta voi toivoa. Se on hauska, vauhdikas, yllättävä ja cool. Ja kaikissa näissä kategorioissa se voittaa muut lähiaikoina tulleet toimintaelokuvat. Juoni on melko simppeli mutta sitäkin toimivampi - kostonhimoinen meksikaani jyrää jenkkejä liukuhihnalta vauhdikkaan "b-luokan" kuvauksen saattelemana.

Macheten pääroolissa yrmistelee Danny Trejo. Vuosikymmenet sivurooleja tahkonnut arpinaama on järkyttävän hyvä, tosin oscaria ei taida tällaisesta roolista napsahtaa. Elokuvan kohtalokkaat naiset Jessica Alba ja Michelle Rodrigues täyttävät roolinsa hyvin. Don Johnson, Robert DeNiro ja Steven Seagal ovat jokainen myös onnistuneita hahmoja, joskin viimeinen näistä on yhtä kankea kuin yleensäkin.

Elokuva ei ole kuitenkaan pelkkää räiskettä - sillä on inhimillisesti relevantti lähtökohta. Machete pureutuu Meksikolaisten siirtolaisten aitoihin ongelmiin, mutta tekee sen kuitenkin yliampuvalla ja satiirisella otteella. Kaikki on liioiteltua: punaniskaseriffi, poliitikot, sekä itse meksikolaiset kovanaamat. Ja tässä elokuvassa liioittelu todella toimii. Tylsiä hetkiä ei ole, hauskoja sitäkin enemmän.

Machete on leffa joka on tarkoitettu viihdyttämään. Elokuvallisia arvoja voi halutessaan etsiä kuvauksesta ja grindhouse-tyyppisestä toteutuksesta, mutta myös aivot narikassa voi huoletta vilkuilla leffan läpi. Viisi tähteä viidestä.

Tarina: 9

Näyttely & hahmot: 10

Tunnelma: 10

Kuva & ääni: 10

Kokonaisarvosana: 9,7

Machete IMDB:ssä

The Book of Eli

2010-10-10T00:14:00.000+03:00

USA

Albert & Allen Hughes

The Book of Eli on post-apokalyptiseen ja autioituneeseen USAan sijoittuva tarina, jossa on ripaus Mad Maxia ja annos uskonnollista paatosta. Keitos on yllättävän hyvä.

30 vuotta sitten käyty ydinsota on hajoittanut ihmiskunnan eri puolille aavikoitunutta jenkkilää. Sivistys ja moraali on mennyttä ja oman käden oikeus kukoistaa. Yksi mies erottautuu joukosta. Eli (Denzel Washington) kuljettaa maapallon ainutta raamattua missionaan pelastaa ihmiskunta lopulliselta tuholta. Asetelma on hyvin mahtipontinen ja se todella välittyy elokuvasta. Näkökulmasta riippuen tämä on hyvä tai huono puoli. Minun mielestäni tässä ei menty liian pitkälle - läheltä piti kuitenkin.

The Book of Eli näyttää juuri siltä miltä pitääkin. Elokuvan maailma on todella rupinen ja väritykseltään hailakan beige. Pilvet lipuvat pahaenteisen hitaasti tapahtumien taustalla. Koko visuaalinen katalogi tarjoillaan mukavan rauhalliseen tahtiin jousisoittimien kera, joka edelleen korostaa elokuvan mahtipontisuutta. Tunnelmallista vai tylsää? Tämä on mielipidekysymys, joka omalla kohdallani kallistui ensimmäisen vaihtoehdon puolelle.

Kokonaisuutena elokuva oli suuri positiivinen yllätys. Post-apokalyptisten scifielokuvien joukossa The Book of Eli tuo jonkun verran uutta ja paljon lainattua. Uutta on sijoittuminen suurkaupunkien ulkopuolelle ja raamattuun liittyvä juonikuvio. Hyvin onnistuneita lainoja löytyykin sitten visuaaliselta puolelta yllin kyllin. Ei tämä mikään unohtumaton klassikko ole, mutta erittäin toimivaa kokonaisuus joka tapauksessa.

Tarina: 9

Näyttely & hahmot: 9

Tunnelma: 9

Kuva & ääni: 10

Kokonaisarvosana: 9,1

The Book of Eli IMDB:ssä

Resident Evil: Afterlife

2010-09-21T00:03:00.000+03:00

USA
Paul W.S. Andersson

Resident Evil on survival-kauhu-scifi -elokuvasarja, joka perustuu samannimisille peleille. Pelien ideana on lahdata röykkiöittäin zombieita. Tämä on myös elokuvien kantava teema, vaikkakin tämän aktiviteetin ympärille on kehitelty kertomusta Alicesta (Milla Jovovich), joka taistelee suurta ja pahaa Umbrella-korporaatiota vastaan. Edellisten kolmen elokuvan aikana ns. T-virus on levinnyt koko maapallon asukkaiden keskuuteen ja lähes kaikki ovat muuttuneet vaiston varassa ihmislihaa janoaviksi zombieiksi.

Resident Evil: Afterlife jatkuu suoraan siitä mihin sarjan kolmososa jäi. Alice on saanut T-viruksen avulla Matrixin Neoa muistuttavat supervoimat ja lisäksi saanut mukaansa armeijan kloonejaan. Missiona on tuhota lopullisesti Umbrella sekä pääpahis Wesker (Shawn Roberts). Lisäksi ihmiskunnan viimeiset rippeet ovat leiriytyneet jonnekin Alaskaan.

Vaikka juoni kuulostaa melko erikoiselta - varsinkin sarjaan tutustumattoman mielestä - niin se kumma kyllä toimii. Post-apokalyptinen maailma on sopivat autio ja lohduton. Parasta juonessa on se, että zombiet eivät ota yhtä suurta osaa elokuvassa kuin aiemmin, vaan elokuva keskittyy rakentamaan jännitettä pahaenteisen hitaasti. Itse asiassa varsin harva zombie-elokuva pystyy yhtä mielenkiintoiseen juonenkehittelyyn.

Tässä elokuvassa 3D toimii. Tämä johtuu siitä, että ruudulla tapahtuva toiminta on riittävän hidasta - ja erittäin usein usein hidastettua. Tällä keinolla elokuvaan onnistustutaan saamaan leijuva ja jopa kaunis tunnelma, ja samalla katsojan silmät pysyvät hyvin kolmiulotteisuuden mukana. Visuaaliselta toteutukseltaan elokuva onkin täyden kympin arvoinen. Lainat mm. Matrixista ovat melko räikeitä, mutta toisaalta miksi keksiä pyörää aina uudelleen...

Muutama kysymys jää kuitenkin vielä auki: Miksi Millalla on meikkiä puolen vuoden vaelluksen päätteeksi? Voivatko zombiet kuolla nälkään? Tuleeko vielä Resident Evil 5?

Tarina: 8

Näyttely & hahmot: 8

Tunnelma: 9

Kuva & ääni: 10

Kokonaisarvosana: 8,5

Resident Evil: Afterlife IMDB:ssä

The Expendables

2010-08-30T15:35:00.000+03:00

USA
Sylvester Stallone

The Expendables on jokaisen kahdeksan- ja yhdeksänkymmentäluvun toimintaelokuvanostalgikon lempielokuva - ainakin näyttelijärosterin perusteella. Stallone, Statham, Lundgren, Schwartzenegger, Willis, Jet Li ym. muut vähemmän tunnetut toimintatähdet lupaavat paljon.

Lopputulos on suhteellisen viihdyttävä toimintaelokuva, mutta ei sen enempää. Juonesta voi mainita peruskliseet - palkkasotilaat, Etelä-Amerikkalainen pahis-kenraali ja kaunis nainen pulassa. Juoni onkin lähinnä oikeutus massiiviselle ampuma- ja mätkeviihteelle. Sinänsä tämä toimii, mutta jossain vaiheessa menee hieman yli. Body count onkin Rambo-elokuvien tasolla, mikä lienee elokuvan tarkoituskin.

Mainittavaa elokuvassa on rento huumori, joka pilkahtelee silloin tällöin esille. Välillä tässäkin mennään hieman metsään - osa kohtauksista on hieman vaivaannuttavia vitsikkyydessään. Kaiken kaikkiaan The Expendables toimii joka tapauksessa mukiin menevänä kunnianosoituksena wanhoille kunnon toimintaelokuville .

Tarina: 5

Näyttely & hahmot: 7

Tunnelma: 7

Kuva & ääni: 7

Kokonaisarvosana: 6,4

The Expendables IMDB:ssä

Universal Soldier - Regenaration

2010-08-19T23:50:00.000+03:00

USA
John Hyams

Universal Soldier - Regeneration on sarjassaan kolmas osa toimintaelokuvia, joiden keskeisenä hahmona on "täydellinen sotilas". Muuta leffoihin ei juuri sisällöllisesti mahdukaan. Toki nuoriin miespuolisiin katsojiin vaikutuksen tekemiseksi tämä riittää - kohderyhmä on siis tiedossa. Siksipä ei ole yllättävää, ettei minulla ollut suuria ennakko-odotuksia elokuvaa kohtaan, vaikka nuori mies olenkin.

Elokuva vyöryttää ruudulle ensimmäisestä osasta tutut supersotilaat Van Dammen ja Dolph Lundgrenin. Yllättäen molemmat ovat melko pienissä rooleissa - elokuvan alkupuoli mennään tuntemattomampien näyttelijöiden voimin. Yleisesti ottaen mistään hyvästä näyttelytyöstä ei voida puhua. Van Damme on ilmeetön ja tehokas, mikä toki sopii rooliin. Ilmeettömyyden ja tehokkuuden voi kuitenkin hoitaa vielä vakuuttavammin (vrt. Arnold & Terminator-leffat). Lundgren toisaalta yllättää iloisesti lyhyellä roolisuorituksellaan. Vanhettunut b-luokan toimintatähti on roolissaan varsin hauska - varsinkin repliikit toimivat mainiosti.

En suosittele kuitenkaan elokuvaa juuri kenellekään täysikäiselle, sen verran monotonista ja ennalta-arvattavaa temmellys on. Juoni on uskomattoman kliseinen, mutta siitä huolimatta se ei ole tarpeeksi huono ollakseen hauska. Sopivat kohderyhmät ovatkin lähinnä ensimmäistä leffaa rakastaneet nostalgiatripin etsijät.

Tarina: 2

Näyttely & hahmot: 4

Tunnelma: 2

Kuva & ääni:5

Kokonaisarvosana: 2,9

Universal Soldier - Regenaration IMDB:ssä

Metropia

2010-07-24T18:38:00.001+03:00

Ruotsi

Tarik Saleh

Metropia on omalaatuinen laahaavilla hahmoilla ja valokuvanaamoilla varustettu animaatio, joka sijoittuu synkkään skandinaaviseen lähitulevaisuuteen. Elokuvan kaupunkikuva on hämärä ja saasteinen, eikä kaduilla liiku juuri ketään. Eurooppalaiset ihmiset yhdistää jättimäinen metroverkosto, joka liikennöi pääkaupunkien välillä. Metron omistaa "iso ja paha" Trexx-yhtiö, joka vastaa myös hittituotteeksi nousseesta hilseshampoosta.

Lähtökohdat kuulostavat melko erikoiselta ja sellainen on myös lopputuotekin, vaikkakin iso kuva on kaikille scifiharrastajille tuttu. Metropia esittää melankolisen isoveli valvoo -tyyppisen tarinan, joka ei tarjoile suuria yllätyksiä. Juonenkäänteet ovat paikka paikoin hyvin naiiveja ja ehkä tarkoituksellisenkin töksähteleviä. Toisaalta tämä sopii elokuvan hitaasti lämpiävään tunnelmaan tyyliin hyvin. Itse asiassa hahmojen käyttäytyminen ja ääntely puhinoineen ja ajatuksineen muistuttaa paljon enemmän todellisia, arkisia ihmisiä kuin monen Hollywood-elokuvan kiilloitetut ja kärjistetyt roolit.

Olin positiivisesti yllättynyt Metropian toimivuudesta, varsinkin visuaalisesta puolesta. Lopputekstien kohdalla olisin toivonut vielä lisää - omaperäinen ilmaisu teki nimittäin suuren vaikutuksen. Lisäksi positiivista on elokuvan skandinaavisuus. Mukana hahmogalleriassa on muun muassa suomalainen "Karl" ja tapahtumat sijoittuvat jonnekin akselilla Tallinna - Tukholma - Stalingrad. Kokonaisuudessaan Metropia on visuaalisesti omaperäinen scifielokuva, jossa on juonen puolesta melko paljon vanhaa tuttua.

Tarina: 9

Näyttely & hahmot: 8

Tunnelma: 8

Kuva & ääni: 10

Kokonaisarvosana: 8,5

Metropia IMDB:ssä

Predators

2010-07-13T19:41:00.000+03:00

USA

Nimród Antal

Predators on itsenäinen episodi elokuvasarjassa, josta tunnetuin osa on vuonna 1987 Schwartzeneggerin tähdittämä Predator. Nimród Antalin ohjaama ja Robert Rodriquezin tuottama uutuuselokuva ottaa tunnettuun avaruushirviöön uudenlaisen näkökulman. Tällä kertaa avaruuden safarimetsästäjät eivät hääri Maa-planeetalla, vaan saalis on tuotu kotikulmille.

Kokonaisuudessaan hahmogalleria on varsin värikäs. Mukaan mahtuu muun muassa järkälemäinen venäläinen Spetsnazgorilla, Yakuza-pukumies, huumekartellin latinokonna, sekä yksinäinen palkkasoturi (pääosaa esittävä Adrian Brody). Roolit toimivat kärjistyksineen melko hyvin ja tarjoavat sopivasti sisältöä muuten melko simppelille asetelmalle. Varsin erityyppisistä rooleista tunettu Brody hakee pääosassa tylyä actionsankarin olemusta ehkä vähän turhankin hanakasti, joka syö välillä hieman hahmon uskottavuutta.

Efektit ovat kokonaisuudessaan kaunista katseltavaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Predatorit näyttäytyvät rumina ja limaisina - eli juuri sellaisina kuin pitääkin. Toisaalta tietokoneanimaation jälki näkyy kuitenkin turhan selvästi muutamaan otteeseen ja tämä vesittää tarkkaavaisen katsojan tunnelmaa. Kaiken kaikkiaan nykyleffoissa aletaan kuitenkin olla jo sillä tasolla, että jokaisessa kohtauksessa ei pysty tunnistamaan onko hahmo toteutettu tietokoneella vai ei. Tässä elokuvassa onkin yhdistetty mallikkaasti näyttelijöitä, naamareita ja animaatiota.

En suoraan sanottuna odottanut Predatorsilta kovin paljoa. Edelliset jatko- ja lisäosat ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Tässä mielessä elokuva yllätti minut positiivisesti. Toimintaelokuvaklassikkoa tästä ei varmaankaan tule esi-isänsä tavoin, mutta pari tuntia mallikelpoista rymistelyä se tarjoaa kyllä.

Tarina: 7

Näyttely & hahmot: 6

Tunnelma: 8

Kuva & ääni: 9

Kokonaisarvosana: 7,2

Predators IMDB:ssä

Precious

2010-05-09T20:51:00.000+03:00

USA
Lee Daniels

Precious on elokuva, jota katsoessa on koko ajan paha mieli, vaikka toivonkipinää sytytelläänkin matkan varrella. Elokuva kertoo toista kertaa raskaana olevasta ylipainoisesta teinitytöstä nimeltään Precious. Nimi ei tässä tapauksessa ole enne - tarinan keskeisiä ainesosia ovat nimittäin insesti-isä, agressiivinen tyranniäiti ja sairaalloinen ylipaino.

Kuten arvata saattaa, afroamerikkalaisen Harlemissa asuvan teiniäidin elämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Precious unelmoi vaaleaihoisesta poikaystävästä ja julkisuudesta, mutta todellisuus on toista. Käytännön eloonjäämistaistelun keskellä sulkeutunut Precious tavoittelee paikkaa erityiskoulussa, josta tuleekin määrittävä tekijä perhehelvetistä poispääsyn kannalta. Elokuva onnistuu kuvaamaan arkitodellisuutta riittävän ankealla tavalla sortumatta kuitenkaan ylenmääräiseen mässäilyyn.

Roolit ovat erityisen onnistuneita. Järjetön väkivalta ja suoranainen viha välittyvät äidistä, jota näyttelee Mo'Nique sivuosaoscarin arvoisesti. Gabourey Sidibe näyttää ja kuulostaa täydellisesti rooliltaan, mitään ei puutu. Mariah Carey yllättää positiivisesti sivuroolissa sosiaalityöntekijänä.

Elokuva on eheä kokonaisuus eikä jätä toivomisen varaa oikeastaan millään osa-alueella. Ahdistusta ja toivoa ripotellaan vuorotellen sopivalla syvyydellä, ja lopullinen keitos jää mietityttämään vielä seuraavanakin päivänä. Tämän päivän elokuvaviidakossa se on loistava suoritus. Precious onkin kiistatta yksi 2009 vuoden elokuvatapauksista.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 10
Tunnelma: 9
Kuva & ääni: 7
Kokonaisarvosana: 9,1

Precious IMDB:ssä

Clash of the Titans

2010-04-21T17:49:00.002+03:00

USA, 2010
Louis Leterrier

Clash of the Titans (suom. Titaanien taistelu) on pääasiassa kreikkalaisiin myytteihin perustuva toimintaseikkailu. Tarina ei kerro kuitenkaan titaaneista, vaan kreikkalaisten jumalien ja ihmisten välisestä kinastelusta. Tarinan keskiöön nostetaan antiikin kreikan myyttinen sankari Perseus (Sam Worthington), joka on Zeuksen (Liam Neeson) äpärälapsi ja siksi myös puolijumala. Haadeksen roolissa hämyilee Ralph Fiennes. Perseuksen tie käy läpi melkein kaikki keskeiset mytodologiset elementit, kun hän rientää auttamaan ihmiskuntaa Haadeksen manaamaa Kraken-hirviötä vastaan. Juoneen on ujutettu mm. Styx-virta, manalan lautturi ja tietenkin Meduusa.

Aikamoinen sekamelska antiikin mytodologiaa siis. Ennakko-odotukseni elokuvan juonelle olivat hyvin matalat, sillä edellämainituilla ainesosilla on vaikeaa saada mitään kliseistä pikkupojille suunnattua seikkailua suurempaa aikaiseksi. Lisäksi ohjaajan edelliset elokuvatkaan (mm. Transporter 1 ja 2, The Incredible Hulk) eivät ole olleet mitään väkevän draaman riemuvoittoja, joten tämänkään puolesta odotukset eivät olleet korkealla.

Odotukseni osuivat täysin nappiin - Titaanien taistelu on sekava tarina, johon on heitetty mukaan liian paljon kaikkea ja kuorrutettu kokonaisuus näyttävillä efekteillä. Tämä valitus pätee kuitenkin vain tarinan osalta, sillä elokuva oli muuten erittäin viihdyttävä. Muutamassa kohdassa vauhti oli niin kovaa, että nauroin ääneen. Ja en siis ainoastaan epäuskossa, vaan myös silkasta toiminnan ilosta. Leffa tarjoaakin viihdettä koko rahalla. Suosittelen siis elokuvaa lämpimästi kaikille pikkupojille ikään katsomatta.

Tarina: 4
Näyttely & hahmot: 5
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 9
Kokonaisarvosana: 5,7

Clash of the Titans IMDB:ssä

Alice in Wonderland

2010-04-05T09:38:00.005+03:00

USA, 2010
Tim Burton

Kuten iso osa pohjoisen pallonpuoliskon väestöstä, kävin katsomassa huippusuositun 3D-filmatisoinnin Alice in Wonderlandista (suom. Liisa ihmemaassa). Elokuvassa on eväät todella maukkaaseen fantasiakeitokseen - ohjaajana Tim Burton, sivuosat miehitetty nimekkäillä näyttelijöillä ja mahtava budjetti visuaalisen elämyksen takaajana. Hyvistä aineksista huolimatta elokuva onnistuu vain hieman viihdyttämään, mutta katsoja ei tule lopulta täysin kylläiseksi.

Liisa ihmemaassa -tarina on klassikko ja sen tuntevat monet. Burtonin visiossa kaninkolo, viirukissa ja korttisoturit ovat paikallaan kuten kuuluukin, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Juonta nimittäin kelataan eteenpäin siihen malliin, että herkulliset hahmot jäävät väkisin hieman pintapuolisiksi. Tällaisenaan hahmot annetaan katsojalle vanhasta muistista, eikä niihin syvennytä riittävällä tasolla. Tämä on sääli, sillä elokuvan vahvuus on nimenomaan hysteerisissä hahmoissa, ei niinkään erikoistehosteissa. Loistavia rooleja ovat varsinkin punainen kuningatar (Helena Bonham Carter) isoine päineen, hullu hatuntekijä (Johnny Depp) ja Tittelityy / Tittelitom -parivaljakko (Pikku-Britanniasta tuttu taikinanaama Matt Lucas). Liisan roolissa on tuntemattomampi Mia Wasikowska, joka hoitaa roolinsa hyvin, mutta ei jää erityisesti mieleen. Animoitujen hahmojen ääninäyttelijät ovat erityisen hyviä - Brittiläistä aksenttia ovat vääntämässä mm. Alan Rickman ja Stephen Fry.

Visuaaliselta puoleltaan leffa on odotetun näyttävä - onhan mukana Tim Burton. Ympäristö näyttää värikylläiseltä ja synkän unenomaiselta samaan aikaan, ja animoidut hahmot sulatuvat loistavasti ihmisnäyttelijöiden naamoihin. 3D-efektit toimivat myös hyvin, joskaan eivät tuo katsomiskokemukseen mainittavasti mitään lisää. Toisaalta ihmemaata olisi voinut esitellä laajemminkin. En tiedä onko ongelma rajoitetussa kestossa vai jossain muussa käytännön seikassa, mutta tuntuu siltä kuin elokuva tapahtuisi vain muutaman kohtauspaikan rajoissa. Täyspainoiseen ihmemaa-kokemukseen olisi voinut sisällyttää hieman muutakin kuin kaksi linnaa ja metsikön.

Edellä mainituista puutteistaan huolimatta ihmemaa toimii varmana viihdyttäjänä kaiken ikäisille. Alkuperäisen tarinan ystäville elokuva on yllättäen ehkä hieman pettymys, kun taas nuorempi polvi nauttiinee kritiikittömästi visuaalisesta ilotulituksesta.

Tarina: 6
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 9
Kokonaisarvosana: 7,2

Alice in Wonderland IMDB:ssä

Changeling

2010-04-04T18:44:00.002+03:00

USA, 2008
Clint Eastwood

Changeling (suom. Vaihdokas) on Clint Eastwoodin ohjaama haikea draama, joka ammentaa juonensa tavallisen ihmisen taistelusta auktoriteetteja vastaan. Eastwood on innostunut vanhoilla päivillään ohjaamaan muitakin tunnepitoisia ja ihmisluonnon eri puolia ansiokkaasti esitteleviä elokuvia (mm. Gran Torino ja Million Dollar Baby), eikä Changeling häpeä yhtään tässä seurassa.

Tarina pohjautuu tositapahtumiin 20-luvun Los Angelesissa, missä korruptoitunut poliisi tekee mitä haluaa ja tavalliset kansalaiset kärsivät. Tämän pääsee kokemaan omakohtaisesti Angelina Jolien näyttelemä Christine Collins, jonka lapsi on kadonnut erään työpäivän aikana. Poliisi onnistuu puolen vuoden kuluttua löytämään lapsen ja saa nauttia lehdistöä myöten kansan suosiosta - ainoa ongelma on tässä on se, että palannut poika ei ole äidin mielestä sama henkilö kuin aiemmin. Tämä "kuvitelma" ei taas sovi poliisin toivomaan todellisuuteen. Sellaisenaan koko asetelma tuntuu uskomattomalta - miten poliisi voi toimia näin "sivistysvaltiossa"? 20-luvulla tämä oli kuitenkin ilmeisesti mahdollista.

Tarina vaikutti etukäteen itse asiassa hieman tylsältä, mutta paljastuu elokuvan edetessä varsin mielenkiintoiseksi. Autenttinen 20-luvun tunnelma auttaa syventymään juoneen - mukana on muun muassa paljon viittauksia naisen asemaan työelämässä ja yhteiskunnassa muutenkin. Jolie tekee yleistä osaamistaan paremman roolityön ja John Malkovich perussuorituksen pastorina, joka kiinnostuu Christinen tapauksesta. Juoni ei myöskään ole täysin ennalta arvattava. Tämä johtunee osittain siitä, että elokuva perustuu tositapahtumiin - elämässä kun kaikki ei aina suju niin kuin elokuvissa.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 8
Kuva & ääni: 8
Kokonaisarvosana:8,3

Changeling IMDB:ssä

Inglourious Basterds

2010-03-21T22:29:00.002+02:00

USA, 2009
Quentin Tarantino

Ennakko-odotukseni Inglourious Basterds:sia (suom. Kunniattomat paskiaiset) olivat erittäin kovat. Tämä johtuu siitä että olen aina pitänyt Tarantinon elokuvia jonkinlaisena täydellisenä viihteenä. Näissä kuvaus, näyttelijät ja juoni toimivat lähes poikkeuksetta yhteen ainutlaatuisella tavalla. Niin kävi tässäkin tapauksessa.

Inglourious Basterds on Tarantinon leffaksi poikkeuksellinen siinä, että se sijoittuu historian maisemiin – tarkemmin ottaen toisen maailmansodan loppuvaiheisiin miehitettyyn Ranskaan. Juoni on kuitenkin fiktiivinen, vaikkakin sisältää todellisia historian henkilöitä. Historiaa kuitenkin kirjoitetaan surutta uusiksi. Epätodellisen herkullisessa asetelmassa Ranskaan lähetetään joukko amerikanjuutalaisia sotilaita likvidoimaan ja skalpeeraamaan natseja. Tämä lähtökohta tarjoaa elokuvalle toisen kehyksen - toinen tulee vanhempiensa kuolemasta kostoa janoavasta juutalaistytöstä, joka omistaa elokuvateatterin Pariisin keskustassa.

Elokuva punoo ohjaajalleen tyypillisellä tavalla yhteen muutaman mielenkiintoisen hahmon. Christoph Waltz näyttelee epämiellyttävän tehokasta ihmishirviötä Hans Landaa sivuosaoscarin arvoisesti. Landassa yhdistyy ulkoisesti sivistynyt ja imelän miellyttävä kosmopoliitti ja armoton tappaja. Brad Pitt puolestaan tekee erittäin hauskan roolin amerikanjuutalaisen joukko-osaston johtajana. Leveä etelävaltion aksentti ja ummetuksenomainen ilme toimivat loistavasti yhteen. Mélanie Laurent näyttelee Shoshanna Dreyfusia sopivan kohtalokkaasti. Loistavien hahmojen lisäksi kaikki elokuvassa tapahtuva näyttää ja kuulostaa upealta viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Kokonaisuudessaan elokuva osui odotuksiini. Mukana on Tarantinolle ominaisia pitkiä dialogeja, joiden aikana rakennetaan jännitystä jopa liioitellun pitkällisesti. Tämä on tietysti makuasia, mutta itselläni se toimi. Miinusta leffa saa osiensa epätasapainosta. Joihinkin kohtauksiin on panostettu suhteessa liikaa verrattuna Brad Pittin johtaman joukko-osaston edesottamuksiin, joita olisi ehkä mielellään nähnyt enemmän. Edellä mainittu on kuitenkin niin pieni heikkous, että elokuva nousee omassa listassani vuoden 2009 kärkitapaukseksi.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 10
Tunnelma: 9
Kuva & ääni: 10
Kokonaisarvosana: 9,4

Inglourious Basterds IMDB:ssä

Transporter 3

2010-02-21T12:09:00.003+02:00

USA, 2008
Olivier Megaton

Jason Statham palaa Transporter 3:ssa jämäkän ja viihdyttävän toiminnan pariin. Ensimmäisen kahden Transporter-elokuvan perusteella Frank Martin (Statham) on tiukat periaatteet omaava "kuljettaja" - mitään ei kysellä, lastiin ei kajota ja tavara toimitetaan aina perille. Apuna Frankilla on mustanpuhuva saksalaisvalmisteinen sedan ja ylivoimaiset lähitaistelutaidot.

Kaksi ensimmäistä leffaa mentiin tällä hyväksi havaitulla resepillä ja lopputulos oli viihdyttävä, joskaan ei mitenkään unohtumaton. Kolmososassa menevät kuitenkin puurot ja vellit sekaisin, kun Frank kohtaa naisen hädässä ja joutuu joustamaan periaatteistaan. Lopputulos on melko kökköä katsottavaa, sillä vaivaantunut kuhertelu ei oikein sovi kovaksikeitetyn kuljettajan imagoon. Tämä on toisaalta ollutkin leffan ideana, sillä samaa reseptiä ei kannata käyttää kolmea kertaa peräkkäin.

Transporter 3 on kertakatselun arvoinen elokuva niille, jotka pitävät suoraviivaisesta toiminnasta ja nopeista autoista. Resepi on simppeli: kamera nuolee tiiviisti germaanisten vauhtihirmujen maskeja ja nyrkit puhuvat. Sekaan on heitetty komediallisia elementtejä, mutta pääosassa on - niinkuin tällaisessa leffassa pitääkin - vauhti ja sarjakuvamainen väkivalta. Epäuskottavia toimintakohtauksia on kuitenkin ripoteltu liiankin tiheään, mikä jättää keitoksesta valjun jälkimaun. Ja epäuskottavalla tarkoitan tässä tapauksessa todella uskomattomia asioita, ei ainoastaan liioiteltua. Kymmenen (tai sadan) henkilön hakkaaminen yhden taistelijan toimesta menee läpi ehkä Kill Billissä, mutta tällaisessa puolirealistisessa elokuvassa ei. Näistä puutteista huolimatta Frankin otteita jaksoi seurata parituntisen verran ilman suurempia tuskia.

Tarina: 4
Näyttely & hahmot: 6
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 9
Kokonaisarvosana: 6,0

Transporter 3 IMDB:ssä

Moon

2010-02-19T22:26:00.004+02:00

USA, 2009
Duncan Jones

Pienen budjetin Moon on melankolinen ja kiehtova scifitarina. Se on myös ennen kaikkea yhden näyttelijän show. Sam Rockwell näyttelee astronauttia, joka on yksinäisellä komennuksella kuussa, seuranaan vain tekoälykäs tietokone. Rutiinitehtävät saavat yllättävän käänteen, kun asemalle ilmestyy yllättävä vieras, joka muistuttaa alkuperäistä asukkia itseään.

Tarina yhdistelee psykologista ahtaudentunnetta ja tiedefantasiaa omaperäisellä tavalla ja onnistuu pitämään mielenkiinnon loppuun saakka. Tapahtumat eivät ole kovin yllättäviä, vaan enemmän rauhallisesti avautuva ketju kohti kyynistä ja ikävää kohtaloa. Elokuvan moralistinen sanoma pysyy sen verran uskottavissa puitteissa, että se onnistuu herättämään kohtalaista vastakaikua.

Omintakeisen elokuvasta tekee roolityö. Muita ihmisrooleja ei Sam Rockwellin yksinäisen astronautin (Sam Bell) lisäksi ole paitsi hän itse. Elokuvassa seikkailee nimittäin samaan aikaan useampi Sam - asia joka aiheuttaa arvattavasti hämmennystä kotisohvalla, mutta myös studiossa. Rockwell onnistuu tässä mainiosti, ja huomattavasti paremmin kuin moni muu näyttelijä tuplasuorituksissaan. DVD:n extrojen mukaan "itsensä kanssa näyttelemiseen" on panostettu erityisen paljon ja sen todella huomaa. Kevin Spacey antaa monotonisen äänen GERTY:lle, kliiniselle mutta avuliaalle tekoälykoneelle.

Moon on kuvattu käytännössä kokonaan studion ahtaudessa. Tästä syystä valkosävyinen avaruusasema näyttää ja tuntuu ikävän pieneltä - paikka jossa kolmen vuoden keikka ei todellakaan houkuttele. Piipahdukset kuun kamaralla näyttävät myös varsin realistisilta. Leijuva ja äänetön tunnelma sopivat sulavasti muuhun elokuvaan.

Kaiken kaikkiaan Moon oli omalta osaltani vuoden 2009 scifitapaus. Leffa ajoi komeasti ohi satakertaisella budjetilla varustetun Avatarin - vahva tarinankerronta ja hyvä näyttely voittavat erikoistehosteet aina ja tästäkin eteenpäin.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 10
Tunnelma: 9

Kuva & ääni: 9
Kokonaisarvosana: 9,1

Moon IMDB:ssä

Transformers: Revenge of the Fallen

2010-02-13T10:50:00.001+02:00

USA, 2009
Michael Bay

Koen suurta tuskaa kirjoittaessani tätä arvostelua. Tämä johtuu siitä että Transformers: Revenge of the Fallen -nimistä tuotosta ei voi oikein laskea elokuvaksi. Siinä ei ole maininnan arvoista juonta, ei tarinaa, eikä näyttelytyötä. Ok - on siinä John Turturro, joka pelastaa viimeisen puolituntisen. Shia LaBeoufin ja Megan Foxin näyttelytyöstä ei voi taas sanoa juuri mitään. Muutenkin leffa on epäuskottavaa mukahauskaa juonipuuroa parin tunnin edestä. Jos katsoja ottaa asenteeksi aivot narikkaan tai "huonoudelle nauramisen", niin jonkinlaista viihdettä on luvassa.

Hyvänä puolena on uskomattoman upea visuaalinen toteutus. Kerrostalon kokoiset robotit räimivät toisiaan ja metalli taipuu jykevien äänitehosteiden säestämänä. Jos olisin 12-vuotias, niin tämä riittäisi hyvin.

Tarina: 2
Näyttely & hahmot: 2
Tunnelma: 3
Kuva & ääni: 10
Kokonaisarvosana: 3,1

Transformers 2 IMDB:ssä

Terminator Salvation

2010-02-07T17:45:00.000+02:00

USA, 2009
McG

Klassinen Terminator-saaga saavutti jo neljännen osansa elokuvassa Terminator Salvation (suom. Terminator - Pelastus). Siinä missä ensimmäiset kaksi osaa kuuluvat elokuvahistorian eeppisiin klassikoihin, oli kolmas osa jokseenkin lattea. Neljättä osaa kohtaan minkäänlaisia positiivista ennakko-odotuksia minulla ei täten ollut.

Päinvastoin, lähtökohta on itse asiassa melko arveluttava. Elokuvan ohjaajaksi nimittäin valikoitui mies nimeltä "McG". Pelkkä tekoviileä nimi ei sentään suurta pelkoa aiheuta, mutta toisaalta nimi on enne - kaveri on ohjannut ennen tätä lähinnä musavideoita/dokumentteja sekä Charlien enkelit -leffoja. Arveluttavat lähtökohdat eivät suinkaan lopu tähän. Pääosiin on nimittäin hankittu mm. Avataristakin tuttu Sam Worthington ja Christian Bale. Worthington ei ole todellakaan mikään luonnenäyttelijä ja Balen naama on ehkä liiankin kulunut. Lisäksi jälkimmäisellä on paha maneeri möristä "pelottavalla" kurkkuäänellä action-rooleissaan.

Edellisistä Terminatoreista poiketen leffa sijoittuu tulevaisuuteen, tarkemmin ottaen vuoteen 2018. John Connor (Bale) taistelee ihmiskunnan puoleilla koneita vastaan. Vuonna 2003 ruuminsa Skynetille luovuttanut Marcus Wright (Worthington) liittyy joukkoon, kun hän pääsee pakoon maanalaisesta vankilasta. Tämän enempää juonesta ei kannattane paljastaa, muuta kuin että ihmisen ja koneen välisiä filosofisia ja fyysisiä eroavaisuuksia päästään tässäkin elokuvassa ihmettelemään.

Terminator Salvationin kuvaama tulevaisuus on Mad Max -henkinen: pölyinen, ruosteinen ja ruma. Ihmiskunta piileskelee maan alla ja hökkeleissä. Skynet on kehittänyt suuren valikoiman erilaisia tappajarobotteja, ja leffassa niitä esitellään runsaalla kädellä. Parasta onkin upea visuaalinen toteutus - robotit näyttävät täysin aidoilta ja ne viipyvät kuvassa pitkään. Terminatoreissa näkeekin hyvin efektitekniikan kehityksen. Siinä missä ensimmäisessä osassa (1984) tappajarobottimme näyttäytyi nykivänä, jopa karikatyyrimaisena vahanukkena, niin uusimmassa osassa koneet ovat täysin luonnollinen osa toimintaa. Myös ääniraita on muhkea ja leffa toimi sekä kotona ja teatterissa näiltä osin loistavasti. Toisaalta kompromissi tulee sitten elokuvallisen laadun myötä - silmiähivelevä grafiikka kun ei valitettavasti korvaa hyvää juonta ja tiivistä tunnelmaa.

Juoni toimii leffassa melko hyvin. Ensimmäisten osien eeppisyydestä ei ole tietoakaan, mutta mukiinmenevä kehys toiminnalle kuitenkin saadaan. Kytkentä edellisiin osiin toimii. Lainoja ja vihjauksia varsinkin Terminator 2:sen suuntaan riittää. Tämä kuitenkin myös ärsyttää, sillä leffa ei yllä tarinansa puolesta esikuviensa tasolle. Terminator Salvationissa samat menestyksen osatekijät ovat kyllä periaatteessa mukana, mutta ne ovat valitettavan levällään ja ne ovat osin epäuskottavia. Vai mitä mieltä voi olla "mototerminatoreista"? Miksi Skynet suunnittelisi ammuskelevan moottoripyörän, mutta jonka voi tarpeen tullen kaapata ihmiskäyttöön. Entä mitä järkeä on kerrostalon kokoisessa jättirobotissa joka näyttää enemmän tai vähemmän ihmiseltä? Eiköhän hieman tehokkaampiakin tuhoamisrobotteja maailman kehittynein tekoäly saisi aikaan...

Puutteistaan huolimatta Terminator Salvation on viihdyttävä ja erittäin näyttävä toimintaelokuva, joka on Terminator-saagan ystävän pakko katsoa. McG on yhdistetty myös Terminator 5:den tuotantoon, joten lisää on ilmeisesti tulossa. Toivotaan että taso säilyy vähintään samanlaisena, parannuskaan ei olisi pahitteeksi.

Tarina: 7
Näyttely & hahmot: 7
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 10
Kokonaisarvosana: 7,3

Terminator Salvation IMDB:ssä

Seven Pounds

2010-02-06T12:01:00.003+02:00

USA, 2008
Gabriele Muccino

Will Smith tunnetaan parhaiten komediapitoisista toimintaleffoista kuten Independence Day ja Men in Black. Viime aikoina häneltä on nähty vakavampaan suuntaan menevää tuotantoa, kuten The Pursuit of Happyness, Hancock ja I Am Legend. Elokuvassa Seven Pounds (suom. Seitsemän Elämää) Smith hyppää vieläkin vakavamman draaman pariin.

Keskeistä tarinassa on Ben Thomasin (Smith) käsinkosketeltava suru ja katumus, joka avautuu katsojalle vähitellen elokuvan hiipiessä hitaasti eteenpäin. Erikoisia menetelmiä käyttävänä verotarkastajana toimiva Thomas näyttää suorittavan jonkinlaista raskasta tehtävää, jossa hän etsii pelastusta ansaitsevia ihmisiä. Matkallaan hän kohtaa sydänvaivaisen Emily Posan (Rosario Dawson), joka saa hänet miettimään retkensä mielekkyyttä. Juoni ei avaudu helposti, vaan haastaa katsojan miettimään surumielisen retken laajempia tarkoitusperia. Action-leffojen ystäville kuvio ei varmasti toimi, mutta jos keskittymiskyky riittää ja on rauhallinen leffailta tiedossa, niin Seven Pounds tarjoaa seesteisen ja mietityttävän tarinan. Parhaimmillaan elokuva toiminee yksin katsottuna.

Elokuvan suurin heikkous on yllättäen itse pääosan esittäjä. Will Smith näyttää huolestuneelta ja tuskaiselta koko leffan ajan. Välillä naamalla vilahtaa pakotettu hymy. Vaikka esitys ei missään nimessä ole huono, jotain väkinäistä siinä on. Toisaalta Rosario Dawson on äärimmäisen vakuuttava kuolemansairaana, mutta elämänhaluisena nuorena naisena. Muista suorituksista voi mainita pienessä sivuosassa pilkahtavan Woody Harrelsonin, joka hoitaa tonttinsa uskottavasti.

Seven Pounds on todella hitaasti liikkuva elokuva. Alkupuolella tämä tuntuu hieman ikävältä - katsojalla on liian paljon perustavanlaatuisia kysymyksiä ilman vastauksia. Leffan puolivälin jälkeen ja varsinkin lopussa palkinto saapuu lukuisten ahaa-elämysten muodossa. Lopputekstien kohdalla on tyytyväinen olo, varsinkin kun juonikuvio ei pääty kaikkein odotetuimmalla tavalla.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 7
Tunnelma: 8
Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 8,0

Seven Pounds IMDB:ssä

Soloist, the

2010-02-02T18:44:00.002+02:00

USA, 2009
Joe Wright

The Soloist on todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin perustuva vahva ja hitaasti liikkuva draama, joka yllättää katsojansa kiireettömällä tunnelmalla ja todenmukaisella otteella.

Tarina perustuu Los Angeles Timesin kolumnisti Steve Lopezin (Robert Downey Jr.) ja kodittoman muusikon (Jamie Foxx) epätavalliseen ystävyyteen. Vaikka ystävyys on epätavallinen, ei se kuitenkaan ole epätodennäköinen - Steve Lopez on kolumnisti, jonka pyrkimyksenä on elää LA:n suurkaupunkielämää katutasolla ja tuoda nämä kokemukset lukijoilleen. Etsiessään jutun juurta hän tapaa Nathaniel Ayersin Beethoven-patsaan juurelta soittamassa kaunista melodiaa viululla, jossa on jäljellä kaksi kieltä. Soittaja on mielenterveysongelmista kärsivä koditon musta mies, ja Lopez kiinnostuu hänen tarinastaan. Kuinka poikkeuksellisen lahjakas muusikko on päätynyt kadulle?

Juonella on kaikki potentiaali kliseiseen ryysyistä rikkauksiin -tarinaan. Koska ja kun kyse on tositarinasta, on ilahduttavaa huomata, että aivan ilmeisimmät juonenkäänteet eivät toteudu. Tämä on itse asiassa leffan vahvuus - koko ajan on tunne että näin asiat monesti menevätkin, hyvässä ja pahassa.

Näyttelytyö on yleisesti ottaen varsin hyvää. Jamie Foxx hoitaa tonttinsa kunnialla, etenkin kun henkisesti epätasapainoisen henkilön näytteleminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Parempiakin suorituksia toki löytyy elokuvan historiasta (mm. leffoista Rain Man ja A Beautiful Mind). Vielä parempaan suoritukseen yltää Robert Downey Jr., jonka roolihahmosta välittyy aidon surumielinen tunnelma.

Kaiken kaikkiaan leffa onnistuu tarkoituksessaan. Katsojalle välittyy valitettava totuus yleisestä tilanteesta sivistyneen maailman polttopisteessä: LA:ssa on yli 90000 koditonta ja jokaisella on varmasti enemmän tai vähemmän surullinen tarina kerrottavanaan. Suomalaisittain asia ei ole yhtä ajankohtainen ja hyvä niin.

Tarina: 9
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 6
Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 7,7

The Soloist IMDB:ssä

Rööperi

2010-01-24T20:54:00.006+02:00

Suomi, 2009
Aleksi Mäkelä

Rööperi tarjoilee reilun parituntisen tarinan kolmesta stadilaisesta lestinheittäjästä, sijoittuen pääasiassa 60- ja 70-luvun Helsinkiin. Tompan (Samuli Edelmann), Krisun (Peter Franzén) ja Karin (Kari Hietalahti) tarina on odotuksien mukainen: röökiä palaa, pulisongit ja viikset noudattavat ajan henkeä, turpiin annetaan ja saadaan.

Kolmikosta Tomppa on välkyin ja päätyy lopulta hieman kaidemmalle polulle. Muilla ei mene ihan yhtä hyvin. Vaikka katsoja saadaan kosittua "sympaattisten" antisankareiden puolelle, lopullinen sanoma kertoo että miesten elämäntyyli ei lupaa hyvää itselle eikä muille.

Leffan vahvuus on kolmen eri kriminaalikohtalon realistisen traaginen kuvaaminen läpi muutaman vuosikymmenen. Roolitus toimii loistavasti ja hahmot ovat uskottavia, joskin kärjistettyjä. Varsinkin Franzénin näyttelytyö vakuuttaa - ulkoisesti itsevarman diilerin muuttuminen vapisevaksi narkkariksi on toteutettu karun realistisesti. Leffa on myös kuvattu näyttävästi ja jatkaa Mäkelän hyväksi havaittua suomalaisen äijädraamaan formaattia.

Heikkoutena on liioiteltu pituus. Tarina on jopa hieman unelias, joka kyllä toimii hyvin melankolian luomisessa, mutta luhistaa katsojan ennen pitkää sohvan pohjalle. Tästä huolimatta Rööperi on vähintään kertakatsomisen arvoinen leffa, joka ansaitsee paikkansa suomalaisten gansterielokuvien erittäin harvalukuisessa joukossa.

Tarina:7
Näyttely & hahmot: 9
Tunnelma: 6
Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 7,4

Rööperi IMDB:ssä

The Proposal (Odottamaton Ehdotus)

2010-01-23T16:07:00.004+02:00

USA, 2009
Anne Fletcher

Pakko myöntää heti alkuun, että olen jostain syystä aina tykännyt Sandra Bullockista. Tämä epätavallinen mieltymys juontaa todennäköisesti juurensa Demolition Manin aikoihin.

The Proposal (suom. Odottamaton ehdotus) on lajityypiltään Hollywoodin tyypillistä leipäpuuta, eli "romanttinen komedia". Lajityyppi ei yleensä tuota mitään erityistä elokuvallista arvoa, mutta pitihän tämä katsoa vähintään Sandran takia...

No niin, itse aiheeseen: Andrew (Ryan Reynolds) työskentelee päätoimittaja-pomonsa (Sandra Bullock) assistenttina. Pomo tunnetaan työpaikalla kylmäkiskoisena opportunistina. Eräänä päivänä päätoimittajalle selviää, että hänen oleskelulupansa on menossa umpeen, eikä muuta ratkaisua ole kuin maasta poistuminen. Tilanne on uranaiselle tuhoisa, ja ainut mahdollinen ratkaisu on avioliitto - elokuvan otsikon mukainen odottamaton ehdotus - loppuosa onkin arvattavissa.

Lajityypilleen uskollisena elokuvan tarina tarjoaa peruskaavaa ja "yllätyksen". Tämän takia ja tästä huolimatta elokuva soljuu eteenpäin sujuvasti eikä onnistu kyllästyttämään missään vaiheessa. Näyttelijätyö toimii genressään hieman keskitasoa paremmin. Mitään suuria komediallisia ansioita leffa ei sisällä, mutta perusviihteenä se toimii mainiosti.

Tarina: 7
Näyttely & hahmot: 7
Tunnelma: 8
Kuva & ääni: 7

Kokonaisarvosana: 7,3

The Proposal IMDB:ssä

2012

2010-01-16T14:34:00.000+02:00

USA, 2009
Ronald Emmerich

Maailmaa odottaa katastrofi. Muinaisten Maya-intiaanien ennustama maailmanloppu on toteutumassa vuonna 2012, ja vain pieni eliitti tietää asiasta. Tavallinen perheellinen mies saa vihiä ja tekee kaikkensa perheensä pelastamiseksi. Huima seikkailu voi alkaa.

Kliseistä, vai mitä? Ehkä niin, mutta näistä lähtökohdista voisi tehdä loistavan apokalyptisen elokuvan. Valitettavasti näin ei kuitenkaan tapahtunut. Mammuttiproduktioiden (Independence Day, Godzilla, 10000 BC) ohjaajana kunnostautunut Emmerich on saanut aikaan kliseisen, ennalta-arvattavan, epäuskottavan, mutta visuaalisesti hienon tuotoksen. Sellaisenaan leffa kelpaa kertakatseluun ja on suhteellisen viihdyttävä, mutta ei mitään sen enempää.

Karikatyyrisiä hahmoja esittämään on hankittu melko nimekkäitä näyttelijöitä (John Cusack, Amanda Peet, Woody Harrelson, Danny Glover), mutta tämä ei pelasta leffaa keskinkertaisuudelta.

Tarina: 6
Näyttely & hahmot: 5
Tunnelma: 6
Kuva & ääni: 9

Kokonaisarvosana: 6,0

2012 IMDB:ssä

17 Again

2010-01-09T22:05:00.001+02:00

USA, 2009
Burr Steers

17 Again omaa lähtökohdat kiehtovaan asetelmaan: Mitä jos pääsisikin tekemään kaiken uusiksi 17 vuotiaana? Voisiko asiat tehdä paremmin, nyt kun ymmärtää maailmasta enemmän?

Mike (Zac Efron) saa tilaisuuden kokeilla teinielämää uudestaan keski-ikäisen elämänsä pohjakosketuksen keskellä - avioero on vireillä ja työelämässä menee huonosti. Leffa heittää nuorentuneen Miken keskelle näitä ongelmia, keskittyen lähinnä ensimmäisen. Samalla Mike laitetaan takaisin high schooliin viettämään "normaalia" amerikkalaisnuoren elämää.

Tarina on sinänsä mielenkiintoinen ja tarjoaa katsojaa palkitsevia ja hauskuuttavia juonenkäänteitä sopivasti kertakatselua varten. Hämmentäviä tilanteita riittää, varsinkin kun Mike operoi nykyisten tuttujensa parissa nuorentuneen vale-identiteettinsä turvin.

Elokuvan heikointa antia on pääosan esittäjä, joka on mukana enemmän nuorisoidolistatuksensa kuin näyttelijänlahjojensa takia. Muut näyttelijät hoitavat tonttinsa erityistä huomiota herättämättä.

Tarina: 7
Näyttely & hahmot: 5
Tunnelma: 8
Kuva & ääni: 7

Kokonaisarvosana: 6,7

17 Again IMDB:ssä

Postia pappi Jaakobille

2010-01-06T19:36:00.002+02:00

Suomi, 2009
Klaus Härö

Postia pappi Jaakobille on sympaattinen, simppeli ja kiireetön elokuva pikkukaupungin sokeasta papista (Heikki Nousiainen) ja hänen henkilökohtaiseksi avustajakseen palkatusta elinkautisvanki Leilasta (Kaarina Hazard). Jaakob on sokea, ja hän tarvitsee apua lähinnä seurakuntalaisten kirjeiden lukemisessa ja niihin vastaamisessa. Parivaljakon kemiat eivät odotetusti heti kohtaa ja molemat joutuvat kohtaamaan omat ennakkoluulonsa.

Tarina asettaa kaksi lähtökohdiltaan näennäisesti erilaista ihmistä yhteen, ja kuvaa tätä kohtaamista loistavien näyttelijäsuoritusten kera. Resepti on ihailtavan minimalistinen - kourallinen näyttelijöitä (n. 5 kpl), muutama kuvauspaikka ja lineaarinen juoni. Mitäpä muuta kiinnostavaan tarinaan tarvittaisikaan, varsinkin kun se on näin hyvin toteutettu. Postia pappi Jaakobille osuu suoraan suomalaiseen sielunmaisemaan - seesteinen ja ajatuksia herättävä elokuva jättää katsojalle lämpimän, mutta samalla haikean olon. Härö on itse asiassa tehnyt hyvin Kaurismäkeläisen elokuvan. Elokuva on kuitenkin Kaurismäen elokuvia simppelimpi ja tavallaan optimistisempi - vaikka elämän lopullisuus on tässäkin leffassa tiiviisti kylässä, löytyy siitä roppakaupalla toivoa.

Muuten loistavassa elokuvassa on kaksi huonoa puolta. Ensinnäkin, se on todella lyhyt. Pätkä kestää tunnin ja vartin, eli hieman venytetyn TV-sarjan jakson verran. Elokuva olikin tarkoitettu alunperin vain TV-levitykseen. Tästä syystä juoni kelataan läpi hiukan liian nopeassa tahdissa, joka jättää mielenkiintoisimpien kohtausten keston lyhyeksi. Mainion henkilökemian kehittymistä olisi mielellään katsellut pidempäänkin. Lisäksi juoni on melko ennalta-arvattava, mikä ei toisaalta tässä elokuvassa kovin paljon haittaa, sillä elokuvan sanoma on sitäkin merkityksellisempi.

Tarina: 8
Näyttely & hahmot: 9
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 7

Kokonaisarvosana: 7,9

Postia pappi Jaakobille IMDB:ssä

Tyttö joka leikki tulella

2010-01-04T21:35:00.003+02:00

Ruotsi, 2009
Daniel Alfredson

Tyttö joka leikki tulella (alkuperäiskielellä Flickan som lekte med elden) on tiivistahtinen ja täyteenpakattu jännäri länsinaapurista. Elokuva on toinen filmatisointi Stieg Larssonin Millenium-dekkarisarjaan perustuen. Kerronta keskittyy muutamaan päällekkäin kehittyvään juoneen, joista keskeisin käsittelee Lisbeth Salanderin (Noomi Rapace) vaikeaa elämää ja siihen liittyvää henkilökohtaista vendettaa. Taustalla kulkeva episodimainen juonikuvio käsittelee toisaalta kansainvälistä naiskauppaa, mikä tuo kuvaan mukaan ykkösosasta tutun reportterin Mikael Nylanderin (Michael Nyqvist) tiimeineen.

Siinä missä ensimmäinen osa (Miehet jotka vihaavat naisia) oli enemmän elokuvamainen sanan perinteisessä merkityksessä, muistuttaa toinen osa enemmän keskimääräistä jännittävämpää, joskin sekavampaa TV-dekkarin jaksoa. Jälkimmäinen ominaisuus ei sinänsä haittaa, jos on lukenut alkuperäisen kirjan tai vaihtoehtoisesti nauttii uusien hahmojen esittelystä 10 minuutin välein. Muussa tapauksessa elokuva kärsii siitä, että siihen on pyritty punomaan mukaan kaikki kirjan keskeiset juonikuviot. Ratkaisu tekee elokuvan seuraamisen hieman hankalaksi, sillä päähenkilöiden monimutkaisten elämänkohtaloiden lisäksi katsoja pääsee pohtimaan mm. cameo-roolin tekevän ruotsalaisen nyrkkeilijän edesottamuksia. Leffasta jääkin hieman hämmentynyt olo - olisiko sittenkin kannattanut keskittyä kehittelemään pienempää hahmogalleriaa syvemmälle? Vastaus tähän löytynee tulevasta Hollywood-filmatisoinnista, joka varmaankin onnistuu "jenkistämään" juonen suoremmaksi, mutta kärsinee autenttisen pohjoismaalaistunnelman katoamisesta.

Kaiken kaikkiaan Tyttö joka leikki tulella on kelvollinen, joskaan ei klassikkoaineksia omaava jännäri, joka jättää mielenkiinnon ylle vielä Millenium-sarjan seuraavaa osaa varten. Pätkän parasta antia on Lisbeth Salander karismaattisena naispuolisena toimintasankarina, joka on genressään äärimmäisen harvinainen voimavara.

Tarina: 6
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 7,1

Tyttö joka leikki tulella IMDB:ssä

Death Proof

2009-12-31T17:42:00.002+02:00

USA, 2007
Quentin Tarantino

Death Proof on kieli poskessa tehty viihdyttävä ja omintakeinen elokuva amerikkalaisesta muskeliautosta, sen ajajasta ja äänekkäistä naisjoukkiosta. Hyvä lähtökohta Tarantino-leffalle siis!

Katsoin raidan jo toista kertaa ja täytyy myöntää että leffa vaikutti paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Tämä johtui siitä, että ensimmäisellä kerralla keskityin ihastelemaan Tarantinon luomia henkilöhahmoja ja rakeisen pätkivän näköiseksi tehtyä kuvausta. "Jungle Julia" ja "Stuntman Mike" (Kurt Russell) ovat loistavia hahmoja karikatyyrisyydessään. Toisella kierroksella elokuvan mukavan lineaarisesti soljuva, joskin yllättävän käänteen tekevä juoni pääsi myös tekemään paremman vaikutuksen. "Extended ja unrated" -versio ei kuitenkaan tuonut mitään lisäarvoa. Päin vastoin - leffaan oli tullut jopa pari tylsähköä kohtausta mitkä puuttuivat alkuperäisestä.

Death Proof on ensimmäinen osa ohjaajakaverusten Tarantinon ja Robert Rodriguesin projektista, jossa pyrittiin saavuttamaan klassisten drive-in leffojen fiilistä, joissa katsotaan kaksi leffaa putkeen. Jälkimmäinen projektin tuloksena syntynyt leffa on siis Planet Terror, joka on mielestäni hieman ensimmäistä heikompi. Itse en katsoisi näitä leffoja mielellään samalla istumalla. Jos olisin jenkkinuori 60-luvulla ja istuisin avoautossa syöden popcornia, homma voisi toki toimia.

Elokuva sisältää myös muutaman perinteisen Tarantino-kliseen. Heti alussa kamera suunnataan kohti naisen jalkateriä, joihin Quentin on perinteisesti kiinnittänyt erityistä "huomiota" (esim. Pulp Fictionin keskustelut foot massagesta). Toinen on katsojan palkitseminen kostolla, joka tässä leffassa on vedetty suurinpiirtein yhtä överiksi kuin Tarantinon uusimmassa (Kunniattomat paskiaiset). Ohjaajan tyylille uskollisena mukana on tietysti useiden minuuttien pituisia pitkälle syventyviä keskusteluja elämän tärkeistä pikkuasioista. Death Proofissa näitä kliseitä on ehkä ripoteltu hieman liiankin runsaasti.

Kaiken kaikkiaan elokuva on viihdyttävä katselukokemus varsinkin vannoutuneimmille Tarantino-faneille, joihin itsekin lukeudun. Muilla se saattaa aiheuttaa ristiriitaisempia tunteita.

Pisteet:

Tarina: 7
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 8
Kuva & ääni: 9

Kokonaisarvosana: 7,8

Death Proof IMDB:ssä

Hangover, The

2009-12-29T18:14:00.002+02:00

USA, 2009
Todd Phillips

The Hangover (suom. Kauhea kankkunen) on mukava ja harmiton äijäleffa. Sellaisenaan se on siis kelpoisaa katsottavaa esimerkiksi elokuvan nimen kaltaisessa tilassa.

Elokuva kertoo tarinan polttariporukasta, joka huomaa heränneensä sviitistä Las Vegasista ilman muistikuvia edelliseltä yöltä. Murphyn lakia mukaillen huone on säpäleinä, sulhanen puuttuu ja häät ovat seuraavana päivänä.

Leffa on hauska ja aidosti mielenkiintoinen. Sinänsä peruskomedian lähtökohdista alkava juoni onnistuu yllättämään, naurattamaan ja jopa jännittämään. Näyttelytyö ei ole erityisen loistavaa, mutta näyttelijät sopivan arkkityyppisiin rooleihinsa hyvin. Kunniamaininnan voi antaa oudolle partamiehelle.

Pisteet:

Tarina: 8
Näyttely & hahmot: 7
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 7,4

The Hangover IMDB:ssä

Avatar

2009-12-26T20:39:00.001+02:00

USA, 2009
James Cameron

Avatar on paljon hehkutettu ja kauan odotettu James Cameronin 3D-elokuva. Suuren budjetin produktio kertoo kauniin, joskin ennalta arvattavan tarinan Pandora-planeetan alkuasukkaista ja ihmisistä, joilla on omat intressinsä paikan suhteen. Tarina sijoittuu jonnekin 2100-luvulle, ja onkin sellaisenaan jokaisen scifi- ja fantasianörtin unelmapätkä. Ihmiskunnan tulevaisuuden teknologia sulautuu saumattomasti intiaani-ET-muukalaisten asuttaman viidakkoplaneetaan upeisiin maisemiin.

Mittaa elokuvalla riittää melkein kolme tuntia. Pituus ei sinänsä ole ongelma, sillä nähtävää elokuvassa riittää. Teatterissa katsottuna 3D-efektit ovat niin kauniita että salista ei haluaisi lähteä pois. Parasta antia onkin upea visuaalinen toteutus. Elokuvassa yhdistetään näyttelytyötä ja animaatiota satojen miljoonien dollareiden edestä - kyseessä onkin tähän mennessä maailman kallein elokuva. Tässä tapauksessa satsaus on kuitenkin jokaisen taalan arvoista. Rima tuleville 3D-elokuville on asetettu nyt ammattilaistasolle, mitä ei voi välttämättä sanoa aiemmista 3D-viritelmistä.

Juoneltaan elokuva on todellinen "digitaaliajan Pocahontas", jossa kliseitä riittää. Hahmot ovat selkeästi hyviä tai pahoja, vaikkakin katsoja saa hieman miettimistä ihmiset vs. muukalaiset asetelmassa. Sinänsä itsestäänselvät vastakkainasettelut antaa kuitenkin (melkein) anteeksi ylitsevuotavan silmäkarkin takia.

Näyttelytyöstä ei ole mitään erityistä valittamista, joskaan ei kehuttavaakaan. Paras hahmo on ihmisiä edustava merijalkaväen kenraali, josta tulee parhaimmillaan mieleen Clint Eastwood länkkäriaikoina.

Pisteet:

Tarina: 8
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 10

Kokonaisarvosana: 7,9

Avatar IMDB:ssä

Blogin idea ja arvosteluperusteet

2009-12-26T18:18:00.001+02:00

Tervetuloa Elokuvakirjan lukijaksi!

Blogissa arvostellaan ja esitellään elokuvia, joita allekirjoittanut on kullakin hetkellä katsonut. Tämä ei tarkoita pelkästään uusia tai erityisen hyviä elokuvia, vaan mitä tahansa silmien edestä lipunutta. Elokuvamakuni on varsin laaja, eikä mitään tyylilajia halveksita. Arvosteluja tulee siis laidasta laitaan - historiallisesta draamasta suolenpätkäsplatteriin ja romanttisesta komediasta nörttiscifiin.

Blogin kirjoittamisen motiivina on saada enemmän irti elokuvista. Jälkikäteen pohdiskelu pitkittää leffanautintoa ajatustasolla, ainakin jos kyseessä on hyvä leffa. Lisäbonuksena leffoja tulee katsottua hieman syvällisemmällä otteella, kun tietää että niistä kirjoittaa jälkeen päin. Toinen motiivi on tietysti tarjota blogin lukijoille leffa-arvioita joko katselun valintaperusteeksi tai jälkipuinnin foorumiksi.

Jokainen leffa arvostellaan saman arviointikehyksen läpi, asteikolla 1-10. Omavaltaisesti määritellyt kriteerit painoarvoineen ovat seuraavat:

Tarina / juoni - 30 %

Tarina / juoni on elokuvan keskeistä antia. Ilman hyvää tarinaa elokuva on pelkkiä irrallisia kohtauksia. Toisaalta kiehtova tarina voi pitää mielenkiinnon yllä vaikka elokuva olisi muuten surkea tekele. Mainio esimerkki hyvästä tarinasta on "Päiväni murmelina", jonka voin valehtelematta katsoa kerran vuodessa ja nautin siitä yhtä paljon joka kerta :)

Näyttely, hahmot & dialogi - 30 %

Lähes yhtä tärkeä seikka on tietenkin näyttelyö ja siihen liittyvät asiat. Näyttelijöiden sopivuus rooleihinsa, vuorovaikutus ja repliikit ("Hasta la vista, baby!") ovat kaikki keskeisiä asioita elokuvan katsomisnautinnon kannalta.

Tunnelma - 30 %

Jokaisessa elokuvassa on tietynlainen tunnelma tai fiilis, johon vaikuttaa esimerkiksi ohjaus, lavastus, puvustus ja tuhat muuta pientä tai isoa asiaa. Esimerkiksi Tarantinon elokuvissa on hyvä "tunnelma". Tämä osio on epämääräisimmin määritelty ja se on tarkotuskin. Nostan tämän arvosteluperusteen kuitenkin merkitykseltään edellisten kahden tasolle jättääkseni liikkumavaraa arvioihin.

Kuva & ääni - 10 %

Kuva ja ääni ovat luonnollisesti mukana, koostuuhan elokuva sarjasta peräkkäisiä kuvia ja niiden kanssa synkassa olevasta ääniraidasta. Elokuvissa on suuria eroja kuvan ja äänen suhteen - niin laadussa kuin tyyliseikoissa. Vaikka monelle katsojalle (varsinkin 50 tuumaisen TV:n ja 5.1 äänijärjestelmän omistajalle) tämä on varmasti vieläkin merkityksellisempi kuin 10 %, jätän tämän kriteerin suhteellisen pienelle merkitykselle. Mielestäni monet elokuvat kyllä näyttävät ja kuulostavat hyvältä, mutta itselleni ikimuistoisimmat rainat sisältävät hyvän juonen, hahmot ja tunnelman - kaunis kuva ja ääni ovat sitten bonusta.