tiistai 21. syyskuuta 2010

Resident Evil: Afterlife

USA
Paul W.S. Andersson

Resident Evil on survival-kauhu-scifi -elokuvasarja, joka perustuu samannimisille peleille. Pelien ideana on lahdata röykkiöittäin zombieita. Tämä on myös elokuvien kantava teema, vaikkakin tämän aktiviteetin ympärille on kehitelty kertomusta Alicesta (Milla Jovovich), joka taistelee suurta ja pahaa Umbrella-korporaatiota vastaan. Edellisten kolmen elokuvan aikana ns. T-virus on levinnyt koko maapallon asukkaiden keskuuteen ja lähes kaikki ovat muuttuneet vaiston varassa ihmislihaa janoaviksi zombieiksi.

Resident Evil: Afterlife jatkuu suoraan siitä mihin sarjan kolmososa jäi. Alice on saanut T-viruksen avulla Matrixin Neoa muistuttavat supervoimat ja lisäksi saanut mukaansa armeijan kloonejaan. Missiona on tuhota lopullisesti Umbrella sekä pääpahis Wesker (Shawn Roberts). Lisäksi ihmiskunnan viimeiset rippeet ovat leiriytyneet jonnekin Alaskaan.

Vaikka juoni kuulostaa melko erikoiselta - varsinkin sarjaan tutustumattoman mielestä - niin se kumma kyllä toimii. Post-apokalyptinen maailma on sopivat autio ja lohduton. Parasta juonessa on  se, että zombiet eivät ota yhtä suurta osaa elokuvassa kuin aiemmin, vaan elokuva keskittyy rakentamaan jännitettä pahaenteisen hitaasti. Itse asiassa varsin harva zombie-elokuva pystyy yhtä mielenkiintoiseen juonenkehittelyyn.

Tässä elokuvassa 3D toimii. Tämä johtuu siitä, että ruudulla tapahtuva toiminta on riittävän hidasta - ja erittäin usein usein hidastettua. Tällä keinolla elokuvaan onnistustutaan saamaan leijuva ja jopa kaunis tunnelma, ja samalla katsojan silmät pysyvät hyvin kolmiulotteisuuden mukana. Visuaaliselta toteutukseltaan elokuva onkin täyden kympin arvoinen. Lainat mm. Matrixista ovat melko räikeitä, mutta toisaalta miksi keksiä pyörää aina uudelleen...

Muutama kysymys jää kuitenkin vielä auki: Miksi Millalla on meikkiä puolen vuoden vaelluksen päätteeksi? Voivatko zombiet kuolla nälkään? Tuleeko vielä Resident Evil 5?

Tarina: 8
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 9
Kuva & ääni: 10
Kokonaisarvosana: 8,5
Resident Evil: Afterlife IMDB:ssä

3 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä sarjan paras osa...

    VastaaPoista
  2. Niin paljon pahaa olen leffasta kerennyt lukemaan, että on meinannut jäädä katsomatta. Mutta jos se on näin hyvä leffa kyllä ehottomasti pitää katsoa.

    VastaaPoista
  3. Positiivisesti yllättänyt elokuva. Ei niin yhtäjaksoista mättöä kuin trailerin perusteella oli odotettavissa.
    Jos juonta ajattelee liian syvällisesti löytää siitä epäkohtia. Tosin, jos leffasarjan lähtökohtana on virus joka tekee kantajistaan zombeja ei kaikin puolin loogista juonikulkua voi vaatiakaan :)
    Jos ja kun tämä elokuva julkaistaan joskus 3D:nä ja itseltäni silloin sitä toistavat laitteet löytyvät, on se pakkohankinta. Mahtavaa silmäkarkkia alusta loppuun ja ensimmäistä kertaa koin saaneeni vastinetta lisäeuroille jotka joutui 3D-näytännöstä pulittamaan.

    VastaaPoista