torstai 31. joulukuuta 2009

Death Proof

USA, 2007
Quentin Tarantino

Death Proof on kieli poskessa tehty viihdyttävä ja omintakeinen elokuva amerikkalaisesta muskeliautosta, sen ajajasta ja äänekkäistä naisjoukkiosta. Hyvä lähtökohta Tarantino-leffalle siis!

Katsoin raidan jo toista kertaa ja täytyy myöntää että leffa vaikutti paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Tämä johtui siitä, että ensimmäisellä kerralla keskityin ihastelemaan Tarantinon luomia henkilöhahmoja ja rakeisen pätkivän näköiseksi tehtyä kuvausta. "Jungle Julia" ja "Stuntman Mike" (Kurt Russell) ovat loistavia hahmoja karikatyyrisyydessään. Toisella kierroksella elokuvan mukavan lineaarisesti soljuva, joskin yllättävän käänteen tekevä juoni pääsi myös tekemään paremman vaikutuksen. "Extended ja unrated" -versio ei kuitenkaan tuonut mitään lisäarvoa. Päin vastoin - leffaan oli tullut jopa pari tylsähköä kohtausta mitkä puuttuivat alkuperäisestä.

Death Proof on ensimmäinen osa ohjaajakaverusten Tarantinon ja Robert Rodriguesin projektista, jossa pyrittiin saavuttamaan klassisten drive-in leffojen fiilistä, joissa katsotaan kaksi leffaa putkeen. Jälkimmäinen projektin tuloksena syntynyt leffa on siis Planet Terror, joka on mielestäni hieman ensimmäistä heikompi. Itse en katsoisi näitä leffoja mielellään samalla istumalla. Jos olisin jenkkinuori 60-luvulla ja istuisin avoautossa syöden popcornia, homma voisi toki toimia.

Elokuva sisältää myös muutaman perinteisen Tarantino-kliseen. Heti alussa kamera suunnataan kohti naisen jalkateriä, joihin Quentin on perinteisesti kiinnittänyt erityistä "huomiota" (esim. Pulp Fictionin keskustelut foot massagesta). Toinen on katsojan palkitseminen kostolla, joka tässä leffassa on vedetty suurinpiirtein yhtä överiksi kuin Tarantinon uusimmassa (Kunniattomat paskiaiset). Ohjaajan tyylille uskollisena mukana on tietysti useiden minuuttien pituisia pitkälle syventyviä keskusteluja elämän tärkeistä pikkuasioista. Death Proofissa näitä kliseitä on ehkä ripoteltu hieman liiankin runsaasti.

Kaiken kaikkiaan elokuva on viihdyttävä katselukokemus varsinkin vannoutuneimmille Tarantino-faneille, joihin itsekin lukeudun. Muilla se saattaa aiheuttaa ristiriitaisempia tunteita.

Pisteet:

Tarina: 7
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 8
Kuva & ääni: 9

Kokonaisarvosana: 7,8

Death Proof IMDB:ssä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti