maanantai 4. tammikuuta 2010

Tyttö joka leikki tulella

Ruotsi, 2009
Daniel Alfredson

Tyttö joka leikki tulella (alkuperäiskielellä Flickan som lekte med elden) on tiivistahtinen ja täyteenpakattu jännäri länsinaapurista. Elokuva on toinen filmatisointi Stieg Larssonin Millenium-dekkarisarjaan perustuen. Kerronta keskittyy muutamaan päällekkäin kehittyvään juoneen, joista keskeisin käsittelee Lisbeth Salanderin (Noomi Rapace) vaikeaa elämää ja siihen liittyvää henkilökohtaista vendettaa. Taustalla kulkeva episodimainen juonikuvio käsittelee toisaalta kansainvälistä naiskauppaa, mikä tuo kuvaan mukaan ykkösosasta tutun reportterin Mikael Nylanderin (Michael Nyqvist) tiimeineen.

Siinä missä ensimmäinen osa (Miehet jotka vihaavat naisia) oli enemmän elokuvamainen sanan perinteisessä merkityksessä, muistuttaa toinen osa enemmän keskimääräistä jännittävämpää, joskin sekavampaa TV-dekkarin jaksoa. Jälkimmäinen ominaisuus ei sinänsä haittaa, jos on lukenut alkuperäisen kirjan tai vaihtoehtoisesti nauttii uusien hahmojen esittelystä 10 minuutin välein. Muussa tapauksessa elokuva kärsii siitä, että siihen on pyritty punomaan mukaan kaikki kirjan keskeiset juonikuviot. Ratkaisu tekee elokuvan seuraamisen hieman hankalaksi, sillä päähenkilöiden monimutkaisten elämänkohtaloiden lisäksi katsoja pääsee pohtimaan mm. cameo-roolin tekevän ruotsalaisen nyrkkeilijän edesottamuksia. Leffasta jääkin hieman hämmentynyt olo - olisiko sittenkin kannattanut keskittyä kehittelemään pienempää hahmogalleriaa syvemmälle? Vastaus tähän löytynee tulevasta Hollywood-filmatisoinnista, joka varmaankin onnistuu "jenkistämään" juonen suoremmaksi, mutta kärsinee autenttisen pohjoismaalaistunnelman katoamisesta.

Kaiken kaikkiaan Tyttö joka leikki tulella on kelvollinen, joskaan ei klassikkoaineksia omaava jännäri, joka jättää mielenkiinnon ylle vielä Millenium-sarjan seuraavaa osaa varten. Pätkän parasta antia on Lisbeth Salander karismaattisena naispuolisena toimintasankarina, joka on genressään äärimmäisen harvinainen voimavara.

Tarina: 6
Näyttely & hahmot: 8
Tunnelma: 7
Kuva & ääni: 8

Kokonaisarvosana: 7,1

Tyttö joka leikki tulella IMDB:ssä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti